Ehdokkaat hallitukseen 2023

30.10.2022

Voit tutustua ensi vuoden hallituksen ehdokkaisiin jo nyt! Muista, että voit asettua ehdolle myös syyskokouksessa. 


Moikka! Olen Roosa Partanen, 21-vuotias, 3. vuosikurssin opiskelija. Toimin tällä hetkellä Opexin talous- ja ympäristövastaavana, näyttelen ja maskeeraan tulevassa I/O-Speksissä sekä rämpyttelen ukulelea aina, kun sille jää aikaa. Sydäntä lähellä ovat myös maalaus, ruuanlaitto, livemusa ja luonto.

Olen toiminut kuluvalla hallituskaudella talous- ja ympäristövastaavan pesteissä Opexin hallituksessa sekä olen mukana järjestämässä tämän vuoden Joulugaalaa vuosikurssimme kanssa. Tykkään siis olla apuna ja vaikuttamassa monessa eri asiassa, jolloin myös vastuunkanto on itselleni luontainen piirre.

Viimeisen 3 vuoden aikana opiskelujen ohella Opexista on muodostunut minulle tärkeä ja rakas yhdistys. Uskon, että minulla riittää annettavaa yhdistyksen toimintaan vielä toisena hallituskautena. Mielestäni eniten annettavaa minulla olisi puheenjohtajan pestissä. Nykyisenä talousvastaavana koen, että minulla on kuluneen hallituskauden ansiosta hyvä kokonaiskuva Opexin toiminnasta, joten uskon, että pystyisin turvaamaan toiminnan jatkuvuuden sulavana.

Puheenjohtajana haluaisin siis ylläpitää ja kehittää yhdistyksemme toimintaa. Mielestäni on tärkeää esimerkiksi jatkaa toiminnan läpinäkyvyyden lisäämistä. Tällä hetkellä näen myös tärkeiksi aiheiksi madaltaa kynnystä osallistua Opexin toimintaan sekä herätellä toimikuntakulttuuria eloon. Yhdistystoiminnassa on tärkeää ottaa jäsenistö huomioon ja mukaan toimintaan mahdollisimman paljon.


Hei!

Olen Sofia Väisänen, 2. vuosikurssin opiskelija ja haen hallitukseen jatkokaudelle. Olen toiminut kuluvana kautena hallituksessa KOPO:na ja SOOL-vastaavana. Olen nauttinut hallitustoiminnasta, ja haluan hakea tulevalle kaudelle oppiakseni vielä lisää hallituksen toiminnasta.

Olen aiemmin toiminut Nuorisovaltuustossa, opiskelijakunnan hallituksissa ja nykyään myös kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnassa. Aiemmasta yhdistystoiminnasta on ollut hyötyä ja uskon siitä olevan hyötyä myös tulevalla kaudella. Olen myös vuosikurssivastaava, ja hallituksessa toimiminen on helpottanut kommunikointia vuosikurssin sekä hallituksen välillä.

Tulevalla kaudella minulla olisi kiinnostusta kehittää toimintaa vielä näkyvämmäksi ja luoda uutta! Hallitus on tuntunut mulle ominaiselta ja oikealta paikalta, ja siksi haluaisinkin vielä jatkaa mukana toiminnassa! <3


Heippa vaan kaikille! Mun nimi on Veera Väänänen ja opiskelen ekaa vuotta. Siitä huolimatta oon jo vähän päässyt puuhailemaan, sillä oon toinen fuksien vuosikurssivastaavista.

Kokemusta järjestötoiminnasta löytyy jonkin verran! Oon ollut mukana kahden urheiluseuran- sekä yhden opiskelijayhdistyksen hallituksessa. Pesteihin on kuulunut mm. talousvastaavan- ja tapahtumavastaavan roolit.
Opexissa haluaisin erityisesti päästä kehittämään ja järjestämään huikeita tapahtumia meidän jäsenistölle nyt kun niitä saa taas olla!


Moikka, olen Vilhelmiina Saharinen, kolmannen vuosikurssin opiskelija ja turkulaistunut jyväskyläläinen. Haen ensisijaisesti kopon tehtäviin. Vapaa-aikaani kuluu kahden kaupungin väliä ravatessa, sukkahousujen ja kahvinkeittimien valinnassa avustamisessa Prismassa ja tietysti valkoisissa haalareissa heilumisessa parhaani mukaan. Viihdyn hyvin ihmisten kanssa ja ryhmän jäsenenä olen tasapainottava sekä sovitteleva. Koen vahvuuksikseni ristiriitojen ratkaisemisen ja erilaisten näkemysten ymmärtämisen. Haluan olla edistämässä hyvää henkeä ja yhteen hiilen puhaltamista niin hallituksessa kuin koko ainejärjestössä ja olla opiskelijan puolella, kun sitä tarvitaan.


Moi! Olen Elisa Leijala ja nykyään (jo) kolmannella vuosikurssilla. Olen todennäköisesti osalle teistä ainakin ehkä etäisesti tuttu naama, sillä olen päässyt toimimaan Opexin hallituksessa jo kaksi kautta virkistysvastaavan pestissä. Virkkarina toimimisen lisäksi olen ollut myös Opexin SOOL- ja tilavastaavana vuosien varrella. Koen, että minulla on vielä annettavaa Opexille, sekä tietenkin rakkaille opexlaisille, sillä olen kuluneiden hallituskausien aikana oppinut huimasti siitä, mitä hyvinvoiva ja toimiva ainejärjestö vaatii ja haluan kantaa vielä kerran korteni kekoon.

Virkkarin hommista olen hiljalleen jo valmis eläköitymään ja olen nyt erityisen kiinnostunut herättelemään Opexin SOPO-toimintaa takaisin osaksi jokaisen opexlaisten arkea. Haluan olla juuri sinulle se, joka voi auttaa sinua voimaan hyvin esimerkiksi auttamalla Kelan hakemusviidakoissa, järjestämällä matalan kynnyksen päihteettömiä tapahtumia, sekä tietenkin edistämällä ja ylläpitämällä Opexin yhdenvertaisuutta. Minulle on henkilökohtaisesti ihan tajuttoman tärkeää se, että kaikilla opexlaisilla on tervetullut ja turvallinen olo - Pöllön siipien alla on kaikille tilaa! 🦉


Moikka! Olen Emmi Dahl, kandia viimeistelevä neljännen vuosikurssin opiskelija ja yksi kuluneen hallituskauden virkistysvastaavista. Virkkarihommat ovat vieneet mukanaan ja haluaisin jatkaa samassa pestissä vielä seuraavankin vuoden. Musta on kiva nähdä, miten opexlaiset viihtyy erilaisissa tapahtumista ja monipuolisten tapahtumien järjestäminen onkin ollut tosi opettavaista ja antanut paljon.

Tulevalla hallituskaudella haluaisin olla virkkariuden lisäksi mukana toteuttamassa vuosijuhlavalmisteluja vujutoimikunnassa sekä miettimässä myös mahdollista Talvipäivien toteuttamista Turussa - onhan viime kerrasta jo reilusti aikaa. Tärkeintä kuitenkin on, että jokainen pöllönpoikanen kokee olevansa tervetullut niin pienempiin kuin isompiinkin tapahtumiin ja löytää ainejärjestön kehittelemistä jutuista itselleen jotain omaa.