[Peruttu] 29.10. Fuksisitsit

11.10.2020


Nyt on aika kastaa fuksit sitsien ihmeelliseen maailmaan vuoden odotetuimman tapahtuman merkeissä. Kaiva siis kaapista esille pientä ja mustaa sekä osallistu syksyn huikeimmille sitseille!


"Sitsit on pohjoismainen akateeminen pöytäjuhla, joissa syödään, lauletaan juomalauluja ja pidetään puheita sekä joissain tapauksissa seurataan myös ohjelmaa. Sitsien pitoa eli sitsaamista harrastavat pääosin yliopisto-opiskelijat. Juhlilla on yleensä jokin aihe tai teema." (Wikipedia 2019).


Wikipedia ei kuitenkaan korvaa kokemusta, joten kannattaa suunnata paikalle. Jos kuitenkin ensikertalaista jännittää, niin ei hätää, sillä arvoisat sitsimestarimme varmistavat illan sujuvan kulkemisen. Tärkeää on kuitenkin olla ajoissa paikalla, sillä myöhästyneitä odottaa rangaistus.


Sitsi-ilmoittautuminen tapahtuu Formsin kautta, joka julkaistaan Facebook-tapahtumaan maanantaina 19.10. kello 18. Ilmoittautuminen on sitova. Paikkoja on yhteensä noin 50 sitsaajalle. Näille sitseille saa osallistua fuksi, hallitus sekä tuutorit vallitsevan tilanteen takia. Lippu kustantaa 15,50 €. Lippu sisältää sitsiruoan, snapsin (myös alkoholiton vaihtoehto), bussimatkan takaisin edulle kello 2.00 sekä bussimatkaa varten hengityssuojaimen, jota ilman et bussiin pääse. Sitsiruoka sisältää alkuruoan, pääruoan ja jälkiruoan. Muista kuitenkin syödä kotona ennen sitsejä, sillä sitsiruoka ei välttämättä täytä vatsaasi. Sitsit ovat OPM sitsit eli muista ottaa mukaasi omat virvokkeet! Sitsi-ilmoittautumisen yhteydessä kysytään myös halukkuutta ostaa Opexin ikioma Laulukira (5-6 €), joka palvelee sinua koko opiskeluajan ja se on sitseillä välttämätön varuste. Sekä lippu että mahdollinen Laulukira maksetaan paikan päällä korttimaksulla.


MITÄ: Fuksisitsit

MISSÄ: Maarian Mahdin Urheilutalo, Paimalantie 305, 20380 Turku (mm bussi 22A vie perille)

MILLOIN: Torstaina 29.10. Ovet auki klo 18.00, sitsit alkavat klo 18.30.

MITÄ MAKSAA: 15,50 €

PUKUKOODI: Pikkumusta

MIKSI: Kerranki saa laittaa parempaa päälle


Tapahtuma Facebookissa: https://fb.me/e/2SnyylE8C