Pöllön blogi

Lähetä sisältöä blogiin, klikkaa kuvaa!

2020


Ehdokkaat hallitukseen 2021

Voit tutustua ensi vuoden hallituksen ehdokkaisiin jo nyt! Muista, että voit asettua ehdolle myös syyskokouksessa.

***

Kuka olet ja millaisia ovat mielenkiinnonkohteesi?

Moikka! Mun nimi on Essi ja Turkuun olen rantautunut Pohjanmaan sydämestä Seinäjoelta. Opiskelut olen aloittanut vuonna 2016, eli tällä hetkellä on käynnissä Opex-vuosi numero viisi. Vapaa-aikaani kulutan lenkkeilyn ja ihanan roskaviihteen parissa (tempparit, bb yms.), joiden seuraamiseen saattaa ehkä mahdollisesti tulla välillä käytettyä ihan vähän liikaakin aikaa... Lisäksi minulla on kaksi lemmikkiä: Yksi kissa ja yksi poikaystävä.

Onko sinulla aiempaa kokemusta yhdistystoiminnasta ja minkälaiset tehtävät hallituksessa sinua kiinnostavat?

Olin viime kaudella Opexin hallituksessa mukana virkistys- sekä yhdenvertaisuusvastaavana. Pestin toimenkuva hieman muuttui koronaepidemian vuoksi. Pääsin supistuneista toimintamahdollisuuksista huolimatta tekemään yhteistyötä erilaisien ainejärjestöjen ja ravintoloiden edustajien kanssa, hyödyntämään organisointitaitojani monipuolisesti sekä harjoittelemaan päätösten tekemistä nopeasti muuttuvissa tilanteissa. Kaikista näistä taidoista on varmasti hyötyä myös hakemassani puheenjohtajan pestissä. Puheenjohtajana pääsisin vaikuttamaan hallituksen ja Opexin toimintaan aiempaa enemmän ja laajemmin. Haen ensisijaisesti siis puheenjohtajan pestiin, mutta myös talousvastaavan hommat vaikuttavat kiinnostavilta.

Miksi olet kiinnostunut toimimaan Opexin hallituksessa? Mitä annettavaa sinulla on Opexille?

Hallituskärpänen pääsi viime kauden aikana puraisemaan oikein toden teolla, joten intoa hallitustoimintaan on vielä paljon jäljellä toisellekin kaudelle. Kuluneella kaudella keskityin pääasiallisesti virkistysvastaavan tehtäviin, mutta kokouksissa pääsin syventymään myös muiden hallitustoimijoiden pesteihin. Koen, että olen jo tänä vuonna ollut hyvin perillä hallitustoiminnasta kaikessa kokonaisuudessaan. Tämä tietämys on varmasti hyvä asia esimerkiksi hallituksemme toiminnan jatkuvuuden kannalta. Nautin asioiden organisoinnista ja aikatauluttamisesta, ja olen etevä pitämään monet langat hyvin käsissäni. Pidän yhtenä vahvuutenani myös sitä, että olen jo viidennellä vuosikurssilla. Olen seurannut aktiivisesti Opexin toimintaa ja kehitystä kaikki nämä vuodet, joten minulla on hyvä käsitys siitä, miten olemme päätyneet tähän päivään.

Mihin asioihin haluaisit Opexin toiminnassa vaikuttaa?

Haluaisin päästä jatkossakin vaikuttamaan ja panostamaan laadukkaaseen hallitustoimintaan. Varsinkin näin korona-aikana, kun lähitapahtumia on hankala järjestää, haluaisin panostaa hallituksen sisällä sosiaali- ja koulutuspoliittiseen toimintaan. Konkreettisesti tämä näkyisi mahdollisesti niin, että virkistysvastaavien aiemmin neljän henkilön tiimistä voisi siirtää yhden henkilön osaksi sopo-kopo -tiimiä. Uudella kaudella en pyrkisi mihinkään suuriin muutoksiin, vaan päätavoitteeni olisi turvata ainejärjestömme toiminnan sujuva jatkuvuus. Hallitustoiminnassa minulle on tärkeää sen läpinäkyvyys ja lähestyttävyys. Esimerkiksi Opexin jokaisen jäsenen tulee olla mahdollista osallistua Opexin erilaisiin tapahtumiin matalalla kynnyksellä ja itselleen parhaaksi katsomallaan tavalla, sekä halutessaan olla mukana parantamassa ainejärjestömme toimintaa erilaisien toimikuntien avulla. Läpinäkyvyys ja lähestyttävyys eivät pysy hyvällä tasolla itsestään, vaan niihin pitää aktiivisesti panostaa myös tulevaisuudessa.

***

Moikka! Olen Laura ja olen toiminut 2020 hallituskaudella yhtenä virkistysvastaavana ja haluaisin ehdottomasti jatkaa pestissä myös seuraavalle kaudelle 2021. Olen jo fuksivuodesta asti ollut aktiivinen Opexlainen ja hauska fakta, olen missannut vain yhdet (1) sitsit koko opexlaisuuteni aikana. Tätä erittäin valitettavaa tapausta olen pyrkinyt korvaamaan osallistumalla kaikkiin tapahtumiin ja järjestämällä niitä lisää.
Opexin hallituksessa haluaisin keskittyä yhdenvertaisuuteen sekä monipuolisiin tapahtumiin, jossa jokainen opexlainen tuntisi olevansa tervetullut. Hallituskaudella 2020 suunnitelmat ovat menneet usein uusiksi, mutta tämä on antanut myös mahdollisuuden keksiä uusia tapahtumia, joita toivottavasti päästään toteuttamaan seuraavalla kaudella. Koronaa tai ei, pyritään Opexin hyvällä yhteishengellä tekemään ensi vuodesta paras mahdollinen (sydänemoji).
(HUOM! Harhaanjohtavasta kuvasta huolimatta tämä hakemus ei ole parihakemus.)


Puheenjohtajisto ja sihteeri

Hallitusesittely

Viikon hallitusesittelyt päättyvät perjantaina puheenjohtajiston esittelyyn.

1. Mikä on ollut kivointa?

2. Mitä on itse saanut irti?

3. Mitä pesti vaatii?

4. Suurin tai yllättävin yllätys?

Puheenjohtaja, Saara

1. Meidän ihana hallitus, jolle saa antaa ja jolta saa vertaistukea ja tsemppiä niin yleiseen ketutukseen kuin jonka kanssa saa jakaa ilon kivoistakin jutuista.

2. On ollut aivan mahtavaa tutustua uusiin ihmisiin muilta vuosikursseilta. Pesti itsessään on myös opettanut ottamaan toisten näkökulman paremmin huomioon ja muistuttanut, ettei oma mielipide tai käsitys asioista ole aina se oikea tai muuten yksiselitteinen. PJ:nä on myös pakko oppia luottamaan muihin ja hellittämään siitä, ettei kaikkea voi tehdä itse tai uudistaa yhden vuoden aikana. Uskokaa tai älkää, mutta olen myös kehittynyt jokseenkin asioiden tiivistämisessä ja selkeässä ilmaisussa. :D

3. Ainakin toisen puheenjohtajistosta olisi hyvä handlata organisointi, oli kyse sitten vuosikokouksen valmistelusta, Suuren ja Tärkeän sähköpostin lähettämisestä tai hallituksen virkistäytymisestä. PJ toimii myös keskustelua eteenpäin vievänä voimana, joten kokemus järjestötoiminnasta ja sen myötä oikeiden kysymysten esittäminen on mainio taito. Apua on myös ajoissa valmistautumisesta ja omatoimisuudesta, sillä viime tingassa asioiden hoitaminen vaikuttaa puheenjohtajan pestissä koko hallituksen toimintaan, eikä kukaan tule puheenjohtajalle kertomaan, että nyt teet tuon ja tuon asian. Yksi tärkeimmistä asioista pestissä on ehkä kyky tehdä päätöksiä epävarmoissakin tilanteissa ja hyvinkin nopealla aikataululla ilman kaikkia taustatietoja (tässä myös kehittyy paljon vuoden aikana). Tähän oon itse saanut vertaistukea ja uusia näkökulmia tiedekunnan ainejärjestöjen pj:ien yhteisestä WhatsApp-ryhmästä.

4. Luulin valmistautuneeni hyvin, mutta suurin yllätys on ehkä kuitenkin ollut "näkymättömiin pikku juttuihin" kuluvan työn ja selvittelyn määrä, joka on suoraan riippuvainen siitä, miten paljon itse tahtoo perehtyä asiaan (ja itse tykkään perehtyä hyvin). Yllättävin yllätys on ollut, miten paljon henkisesti kärsii paljon odotettujen, käytännössä valmiiksi tehtyjen, tapahtumien jatkuvasta peruuntumisesta. Ehkä mahtavin yllätys on, miten hyvältä Pöllön sateenkaariprofiilikuva näyttää haalarimerkkinä (tähänkin idea tuli jäseneltä).


Varapuheenjohtaja+sihteeri, Laura S









1. Parasta on ehdottomasti meidän ihana hallitus, jonka kanssa on päässyt ajamaan jäsenistön etuja ja vaikuttamaan ainejärjestön toimintaan. Hallitus tekee asioita jäsenistöä ajatellen ja on ihanaa nähdä opexlaisten #opexonnellisuutta tapahtumissa.

2. Itse nyt kaksi vuotta hallituksessa istuneena on oppinut paljon järjestötoiminnasta ja sen sisällöstä. Omat organisaatiotaidot, kirjoitusnopeus sekä asioiden koonti ja tiivistäminen ovat kehittyneet. Nykyään osaa myös paremmin tuoda esille omia ajatuksia, sekä ottaa huomioon muiden näkemyksiä.

3. Sihteerin pestissä on tarpeen löytää keskusteluista punainen lanka pöytäkirjaan kirjattavaksi. Läpi kokouksen on jaksettava olla koko ajan skarppina. Varapuheenjohtajan pesti ei vaadi sen kummempia taitoja. Kunhan kykenee toimimaan yhteistyössä muiden kanssa ja hoitamaan asioita myös itsenäisesti, pärjää pestissä hyvin.

4. Suurin yllätys on ollut, kuinka paljon niin sanottua näkymätöntä taustatyötä järjestön pyörittäminen vaatii. Vuosittain on hyväksyttävä jäseniä, vastattava sähköposteihin, kehitettävä ja uudistettava toimintaa sekä istuttava kokouksissa useita tunteja jne.


Edunvalvonta

Hallitusesittely

1. Mikä on ollut kivointa?

2. Mitä on itse saanut irti?

3. Mitä pesti vaatii?

4. Suurin tai yllättävin yllätys?

Hallitusesittelyjen loppumetreillä mennään ja perjantaina luvassa on edunvalvontatiimin esittely!

Siiri

1. Kivointa hallitustoiminnassa kahden kauden aikana on ollut uusien asioiden oppiminen, itsensä ja hallitustoiminnan kehittäminen sekä uusiin ihmisiin tutustuminen. Vaikka kokoukset saattavat joskus venyä ja tuntua pitkiltä, on siitä huolimatta kiva nähdä hallituslaisia ja vaihtaa kuulumisia.

2. Itse on tullut enemmän tietoiseksi yliopiston toimintamalleista ja käytännöistä. Esimerkiksi yhteydenottoihin vastatessa on tullut selattua intraa ja varmistettua asioita perusteellisesti, jotta osaa myös neuvoa muita. Sen lisäksi on tullut myös tutustuttua ajankohtaisiin asioihin ja perehtynyt niihin eri tavalla kuin, mitä todennäköisesti muuten olisi, jos ei olisi tehnyt edunvalvontahommia. Viime kaudella tapahtumavastaavana tuli opittua paljon uutta niin itse hallitustoiminnasta kuin pestistä. Tapahtumavastaavan pestin luonne oli erilainen verrattuna edunvalvontapestiin. Molemmat pestit olivat kiinnostavia ja opettavaisia tahoillaan. Kumpaakin voin suositella. Toisen hallituskauden jälkeen voi sanoa oppineensa järjestötoiminnasta jo melkoisesti. Toisaalta varmasti olisi vielä opittavaa.

3. Edunvalvonta pesti vaatii aktiivisuutta itseltään. Pestiä on mahdollista kehittää oman näköiseksi ja keksiä uutta edunvalvonnan rajoissa. Pestissä on myös tärkeää osata toimia neutraalisti esimerkiksi yhteydenotto tilanteissa. Pesti ei kuitenkaan ole mitään tähtitiedettä, vaan asioita selvittämällä ja muilta apua kysymällä pärjää hienosti.

4. Vaikka edunvalvonta ei aina ole niin näkyvää toimintaa niin juuri niistä näkyvimmistä puolista jouduttiin osittain luopumaan maailmalla vallitsevan tilanteen vuoksi. Tällaisia olisivat olleet henkilökunnan ja opiskelijoiden yhteiset tapahtumat, iltakoulujen järjestäminen paikan päällä (onneksi Zoom toimii) ja muita suunnitteilla olleita tapahtumia.

Rosa K

1. Kivointa on ollut kehittämässä toimintaa ja oppimassa uusia asioita pestiin liittyen. On ollut myös kivaa yrittää kehittää toimintaa jäsenistön toiveiden perusteella. Esimerkiksi iltakoulujen teemat on valittu toiveiden perusteella viime vuoden palautepullituksesta.

2. Itse olen oppinut paljon yliopiston toiminnasta ja miten asiat kulkee eteenpäin ja millä tavoin voi vaikuttaa. Hyvänä esimerkkinä oli mielenkiintoista olla mukana seuraamassa, miten opiskelijoiden mielipiteitä otetaan vastaan vuoden 2020 OPSin suunnittelussa ja miten suunnitteluprosessi tästä etenee yliopiston taholla. Toki meillä on myös opiskelijaedustaja näissä yliopiston työryhmissä, jossa OPSia kehiteltiin ja tieto kulki hänen kauttaan hyvi koko hallitukselle. Kannattaa hakea mukaan myös erilaisiin työryhmiin, jossa sinä pääset myös vaikuttamaan!

3. Pesti vaatii organisointikykyä ajankäytön suhteen. Tämän vuoden osalta suurin osa ajasta on mennyt erilaisiin yhteydenottotilanteisiin. On asetettava itselleen rajat, koska yhteydenottoihin vastaa tai tiedustelee asioita etenpäin. Tarkoituksena ei ole kuitenkaan päivystää viestejä 247, mutta olisi hyvä kuitenkin vastata saman päivän sisällä, esimerkiksi kurkistaa sähköposti joka ilta.

4. Suurimpana yllätyksenä oli, miten näkymätöntä toiminta todellisuudessa on. Yllätyksenä tuli myös koronatilanteen syttyessä se, että emme saaneet kovinkaan montaa yhteydenottoa koskien opiskelua, etäopintoihin siirtyminen niin yllättäen. Tässä pohdiskelenkin, onko etäopiskelu onnistunut kuitenkin pääosassa hyvin, ettei suurempia ongelmia ole syntynyt josta olisi yhteydessä vai eikö jäsenistö ole tarpeeksi tietoinen, minkälaisissa asioissa meihin voi olla yhteydessä.

Huomenna luvassa vielä viimeisen tiimin esittely, eli puheenjohtajisto!


Virkistys

Hallitusesittely

Tänään päästään tapahtumien pariin virkistysvastaavien esittelyssä.

1. Mikä on ollut kivointa?

2. Mitä on itse saanut irti?

3. Mitä pesti vaatii?

4. Suurin tai yllättävin yllätys?

Essi

1.Parasta on ollut hallitusporukan mahtava yhteishenki ja porukkaan kuulumisen tunne varsinkin näin korona-aikana. On ollut myös mahtavaa päästä toteuttamaan erilaisia tapahtumia ja päästä myös haastamaan itseään nopeasti muuttuvissa tilanteissa.


2. Olen saanut hallitustoiminnasta itseluottamusta omaan tekemiseen sekä intoa järjestötoimintaan. Myös hauskat suunnitteluhetket virkkareiden kanssa jää varmasti mieleeni.

3. Pesti vaatii hyvää organisointikykyä, heittäytymistä sekä välillä hieman pähkähulluja ideoita!

4. Suurin yllätys tässä hommassa on varmasti ollut koronaviruksen aiheuttama mullistus tapahtumatoimintaan. Keväällä joutui pienessä ajassa suunnittelemaan ihan uudenlaisia tapahtumia, mutta tässä niitä pähkähulluja ideoita sitten kuunneltiin sekä tehtiin aivan erilaisia tapahtumia. Välillä on ollut raskasta, kun upeita ja hienoja täysin valmiita tapahtumia ei saatu ikinä järjestettyä.


Tommi

1.Parasta virkkarin pestissä on se, kun näkee jäsenistön iloiset ilmeet tapahtumissa. Hallitustoiminnassa yleisesti kivointa on ollut yhtenäinen hallitustiimi sekä muistot hallitusvuoden ajalta. Hallituspesti yllättää positiivisesti ja vie hallituslaisen välillä mitä ihmeellisimpiin tilanteisiin.

2.Nyt pitäisi onnistua monipuolinen ja huolellinen tapahtumien suunnittelu. Ideapankki tapahtumaideoiden suhteen on räjähtänyt.

3.Pesti vaatii joustavuutta ja nokkeluutta. Esimerkiksi tänä vuonna virkkaritiimiin kuuluu neljä ihmistä, ja aikatauluissa on yhteensovittamista. Ei kuitenkaan kannata olla liian kriittinen ideoiden ja toteutusten suhteen, sillä maalaisjärjellä ja heittäytymisellä pääsee pitkälle.

4.Keväälle ja syksylle suunniteltiin paljon toteutusta vaille valmiita tapahtumia, joista suurin osa jouduttiin perumaan, koska korona. Toisaalta ei se ollut hukkaan heitettyä aikaa, mutta turhauttaahan se, kun ideat jäävät pöydälle. Arvosana pestistä kuitenkin 5/5

Laura K

1.Kivointa hallitushommissa on se, että on päässyt tutustumaan uusiin ihmisiin myös vuosikurssi- sekä ainejärjestörajojen ulkopuolelta. On parasta järjestää tapahtumia, joissa näkee, että porukalla on hauskaa. Yksi parhaista asioista on myös yhteisöllisyys!

2.Ystäviä, ongelmanratkaisutaitoa, kokonaiskuvaa ainejärjestöstä ja järjestötoiminnasta.

3.Kekseliäisyyttä, joustavuutta, yhteistyökykyä ja aikaa.

4.Yllätyksenä itselleni tuli se, että tapahtumien takana on todella paljon työtunteja, paljon erilaisia työtehtäviä ja useita ihmisiä. Tapahtuman järjestäminen vie paljon aikaa ja vaivaa, sekä ideat, suunnitelmat ja lopulliset tulokset esitellään aina koko hallitukselle. Päätöksenteko erityisesti koronatilanteessa on välillä hieman sekavaa ja hidasta, mutta pyrimme aina priorisoimaan jäsenistömme edun ja turvallisuuden :) Yllätyksenä myös tuli koko korona...


Rosa P

1. Hallitustoiminnassa kivointa on ollut se, että pääsee oikeasti vaikuttamaan Opexin toimintaan monipuolisesti. Vaikka hallitushommat vievät aikaa, niitä tehdään yhdessä hyvän porukan kanssa ja aina on hauskaa.

2. Olen itse ekaa kertaa mukana hallitustoiminnassa, joten olen oppinut paljon ja erityisesti tapahtumien järjestämisestä. Olen saanut uusia hyviä ystäviä, joka on kuitenkin se tärkein juttu.

3. Joustavuutta, mielikuvitusta, ahkeruutta, intoa sekä rohkeutta kokeilla uusia asioita.

4. Uutena yllätyksenä tuli korona, joka on varmasti kehittänyt ja haastanut jokaisen meidän hallituslaisen joustavuutta sekä erilaisiin uusiin tilanteisiin sopeutumista. Positiivinen asenne on pitänyt pystyä ylläpitämään, vaikka olemme joutuneet perua monet bileet/tapahtumat.

Huomenna luvassa edunvalvontatiimin esittely. Jos pesteistä syntyy kysymyksiä, voit suunnata Pöllön instastooriin lisäinfon perässä ja laita DM, jos vielä jää kysyttävää!


Talous

Hallitusesittely

Keskiviikkona päästään kurkistamaan Opexin talousvastaavan tehtäviin.

1. Mikä on ollut kivointa?

2. Mitä on itse saanut irti?

3. Mitä pesti vaatii?

4. Suurin tai yllättävin yllätys?

Talous, Eemil:

1. Parasta on ollut osallistuminen #opexonnellisuuden tuottamiseen osana mahtavaa hallitusta. Toisin sanoin, uudet ihmiset ja mahdollisuus vaikuttaa ovat asioita, jotka jäävät vuodesta hallituksessa mieleen päällimmäisenä.

2. Kaiken kaikkiaan olen oppinut paljon. Erityisesti SOOLin koulutus oli todella antoisa oman pestini kannalta. Tietenkin muu Opexin toiminta on tullut myös tutummaksi. Olen mielenkiinnolla ollut kokouspöydän ääressä keskustelemassa ja kuuntelemassa kaikesta toimintaamme liittyvästä.

3. Pestini edellyttää tiettyjä käytännön taitoja, mutta niitä ei tarvitse etukäteen hallita. Hyvä lähtökohta on ollut ajattelutapa, että opettelen, perehdyn ja toteutan. Halu omaksua uutta ja kyky itsenäiseen työskentelyyn ovat edellytyksiä, joita ilman itse en osaisi pestiä hoitaa. Lisäksi suunnitelmallisuudesta on ollut apua.

4. Suurin yllätys on ollut toimintamme mittakaava. Minulle oli tiedossa, että olemme yksi suurimmista ainejärjestöistä, mutta en osannut kuvitella, miten laajaa toimintamme on. Kyse ei ole hallitustoiminnan vaativuudesta, vaan siitä, miten monia osa-alueita toimintaamme kuuluu. Esimerkiksi käy mikä tahansa tapahtuma: ilmoittautumiset, hankinnat, suunnittelu, käytännön järjestelyt ja tiedotus ovat kaikki tärkeitä osa-alueita. Kaiken huipuksi erilaiset tapahtumat ovat vain osa kokonaisuutta. On todellakin perusteltua todeta, että toimintamme on kattavaa.

Torstaina päästään tutustumaan virkistystiimin tehtäviin. Muista hallitusesittelyt myös Pöllön instassa!


Liikunta

Hallitusesittely

Tiistaina on luvassa liikuntatiimin esittely!

1. Mikä on ollut kivointa?

2. Mitä on itse saanut irti?

3. Mitä pesti vaatii?

4. Suurin tai yllättävin yllätys?

Liikunta, Immo:

1. Kivointa liikkarin pestissä on ollut se, että pääsee vaikuttamaan lajeihin joita liikkavuroilla harrastetaan. Siistiä on ollut myös tutustua hallitushommien myötä muiden vuosikurssien edustajiin ja päässyt kuulemaan opexjuttuja myös muualta kuin omalta vuosikurssilta.

2. Itse olen eniten saanut irti varmaankin kokonaisuudessaan järjestötoiminnasta. Aikaisemmin en ole kauheasti ollut osallisena erilaisissa järjestöissä, joten tämä kokemus on avannut silmiäni aikalailla (ei siis tarvii olla mikään järjestönörtti hakeakseen hallitukseen vink vink.)

3. Pesti on vaatinut jonkin verran tapahtuman organisoimistaitoja ja ne ovatkin aikalailla kehittyneet tässä pienessäkin ajassa. Liikkarina voi helposti toimia kuka vaan, mutta ei se huono asia ole, jos itsekin viihdyt liikkavuoroilla. Tällöin hallituskaudestasi tulee entistä kivempi.

4. Suurin yllätys itselleni on ollut varmaankin järjestötoiminnan "hitaus". Välillä sitä aikaisemmin on miettinyt, että mitä vaikeeta siinä on pistää joku tapahtuma kuten sitsit tai lajikokeilut pystyyn, mutta tämän kokemuksen myötä oon tajunnut, kuinka monta asiaa pitää ottaa huomioon ja kuinka moneen paikkaan pitää olla yhteydessä ennen kuin tapahtuma on valmis ja saatettu nätisti loppuun asti.

Liikunta, Aaro:

1. Kivointa on ollut se, että on saanut järjestää muille sekä itselleen liikuntamahdollisuuksia, joita ei muuten olisi välttämättä tarjolla. On myös ollut kiva olla perillä enemmän Opexin asioista ja nähdä miten asiat toimivat kulissin takana.

2. Olen saanut mukavan ja hyödyllisen kokemuksen hallituksessa toimimisesta, sekä uusia kavereita hallituksesta, ja sen ulkopuolelta.

3. Pesti vaatii jonkin verran aikaa, yhteistyökykyä sekä halua tehdä omaa hommaansa.

4. Suurin yllätys on ollut kuinka paljon aikaa ja vaiva menee yhden lajikokeilun tai muun tapahtuman järjestämiseen menee.

Keskiviikkona on vuorossa talousvastaavan esittely, niin blogissa kuin myös Pöllön instassa!


Visuaalinen ilme ja viestintä

Hallitusesittely

Tästä lähtee hallituksen esittely! Maanantaina on vuorossa visutiimi eli visuaalinen ilme ja viestintä.


1. Mikä on ollut kivointa?

2. Mitä on itse saanut irti?

3. Mitä pesti vaatii?

4. Suurin tai yllättävin yllätys?


Viestintä, Jape:

1. Parasta on ollut huikea hallitustiimi ja se, että on päässyt hyödyntämään omia taitojaan ja luovuuttaan etenkin keväällä ja kesällä, kun Opexin nettisivujen ulkoasua uusittiin. Pienenä IT-nörttinä oli mahtava päästä rakentamaan nettisivuista johdonmukaisemmat ja ajantasaisemmat.

2. Olen ehkä oppinut suunnittelemaan ja aikatauluttamaan omaa tekemistäni paremmin.

3. Tähän pestiin ei paljoa vaadita, järjestelmällisyys riittää. Sitten jos jotain muita taitoja löytyy, niitä voi soveltaa parhaakseen näkemällään tavalla, esim. itsellä videoeditointitaidot ovat olleet hyödyksi.

4. Itse päätin ottaa sometuksen täysin omalle vastuulleni, ja yllättäen jatkuva päivittäinen viestintäsuunnitelman tarkkailu on ajoittain ollut raskasta. Sometuksen ei tarvitse olla kuitenkaan vain tämän pestin taakka, vaan koko hallitus on osallistunut sometukseen silloin kun oma aika ei riitä.


Visuaalinen vastaava, Suvi:

1. Kivointa tämän vuoden aikana on ollut hyvän yhteishengen ja uusien hallituskavereiden lisäksi se, miten omalla panoksellaan pääsee vaikuttamaan oman rakkaan ainejärjestön toimintaan ja tapahtumiin! Olen löytänyt aivan uuden vaihteen elämääni järjestöaktivisuuden myötä!

2. Hallitusvuoden aikana olen saanut uusia ystäviä, päässyt haastamaan itseäni ja tietoteknisiä taitojani esimerkiksi fuksivihkoa ja -passia tehdessäni sekä päästänyt luovuuteni valloilleen tuottamalla erilaisia visuaalisia materiaaleja Opexille.

3. Visuaalisen vastaavan pesti ei vaadi oikeastaan mitään muuta, kuin yhteistyökykyä ja halua päästä suunnittelemaan Opexin visuaalista ilmettä. Jokainen visu saa itse määritellä mitä välineitä tai ohjelmia käyttää kautensa aikana, eikä nämä hommat vaadi pohjalle minkäänlaista photoshopin tai muiden graafisten ohjelmien hallintaa.

4. Suurin tai yllättävin yllätys? Suurin yllätys hallitustoiminnassa on ollut se, miten isosti hallitus onkaan vastuussa koko ainejärjestön toiminnasta. Eräänlaisena yllätyksenä tuli myös se, miten paljon eri toimijoiden työtunteja kätkeytyy jokaisen IG-postauksen tai Facebook-tapahtuman taakse. Mut tätä hommaa on kiva tehdä just teitä pöllönpoikasia varten! <3

Tiistaina luvassa liikuntatiimin esittely. Suuntaa myös Pöllön instaan, sillä sieltä löydät lisää esittelysisältöä!


WE WANT YOU!!

Hallitusesittely

Syyskokouksessa 4.11. valitaan uusi hallitus vuodelle 2021. Mutta millaista se hallitustoiminta voikaan olla? Pöllö kysyi tämän vuoden toimijoilta henkilökohtaisia kokemuksia ja osa vastauksista noudatti samaa kaavaa, kun taas osa pääsi yllättämään.

Mikä on ollut kivointa?

  • Hallitustoiminnassa kivointa on ollut se, että pääsee oikeasti vaikuttamaan Opexin toimintaan monipuolisesti ja pääsee näkemään #opexonnellisuutta tapahtumissa.
  • Siistiä on ollut tutustua muiden vuosikurssien edustajiin ja mahtaviin uusiin ihmisiin.
  • On päässyt hyödyntämään omia taitojaan ja luovuuttaan uudella tavalla.

Mitä on itse saanut irti?

  • Itseluottamusta omaan tekemiseen.
  • Tullut tietoiseksi yliopiston toimintamalleista ja käytännöistä.
  • On päässyt haastamaan itseään ja tietoteknisiä taitojaan sekä päästänyt luovuuden valloilleen.

Mitä pesti vaatii?

  • Hyvää organisointikykyä, heittäytymistä ja välillä pähkähulluja ideoita!
  • Joustavuutta ja nokkeluutta. Maalaisjärjellä ja heittäytymisellä pääsee pitkälle.
  • Ei tarvii olla mikään järjestönörtti hakeakseen hallitukseen vink vink.
  • Pesti ei ole mitään tähtitiedettä, vaan asioita selvittämällä ja muilta apua kysymällä pärjää hienosti.

Suurin tai yllättävin yllätys?

  • Koronan myötä niitä pähkähulluja ideoita on myös kuunneltu.
  • Järjestötoiminnan "hitaus". Ennen kuin tapahtuma on saatettu nätisti loppuun asti, on pitänyt ottaa monta asiaa huomioon ja olla moneen paikkaan yhteydessä.
  • Koko hallitus on osallistunut silloin kun oma aika ei riitä.
  • Miten isosti hallitus onkaan vastuussa järjestön toiminnasta, ja miten monia osa-alueita siihen kuuluukaan.

Mut tätä hommaa on kiva tehdä just teitä pöllönpoikasia varten! <3

Tarkempia vastauksia pääset lukemaan ensi viikon aikana blogista. Hallituksen arkeen ja tehtäviin pääset tutustumaan myös Pöllön Instagramin puolella ja näkemään Instasta, jossa joka päivä esitellään pesti tai pari. Instagramin stoorien puolella voit myös esittää kysymyksiä, joihin Pöllön aputiimi vastaa.
Ehdolle hallitukseen voit asettua joko vasta kokouksessa, tai jos haluat kertoa itsestäsi jo aiemmin, lähettämällä lyhyehkö vapaamuotoinen hakemusteksti Saaralle (smjmar(a)utu.fi) viimeistään perjantaina 30.10. Esittelytekstit julkaistaan tässä blogissa syyskokousta edeltävällä viikolla 31.10. Mieltä askarruttavia asioita hallitustoimintaan liittyen voi kysellä jo etukäteen Pöllöltä, Saaralta tai keneltä tahansa hallituslaiselta.

Pöllö toivoo sinun hakemuksessasi kertovan ainakin seuraavaa:

  1. Kuka olet ja millaisia ovat mielenkiinnonkohteesi?
  2. Onko sinulla aiempaa kokemusta yhdistystoiminnasta ja minkälaiset tehtävät hallituksessa sinua kiinnostavat?
  3. Miksi olet kiinnostunut toimimaan Opexin hallituksessa? Mitä annettavaa sinulla on Opexille?
  4. Mihin asioihin haluaisit Opexin toiminnassa vaikuttaa?

P.S. Kuva olis kiva <3


Tällä hetkellä hallituksessa jakautuvat pestit seuraavanlaisesti: pj, vpj+sihteeri, talousvastaava, edunvalvonta (sopo+kopo) x2, virkistys x4, liikunta x2, viestintävastaava, visuaalinen vastaava. Syyskokouksessa valitaan äänestäen puheenjohtaja ja hallitus, pestit päätetään ja jaetaan hallituksen kesken ennen kauden alkua. Pestien kuvauksiin pääset tutustumaan täällä.

MITÄ: Opexin vuosikokous
MISSÄ: EDU1 ja Zoom
MILLOIN: 4.11.2020 klo 17
MIKSI: Koska Pöllö tarvii hyvän jengin!


Kaikille Maunossa (ja sen edessä) istujille

17.4.2020

Lähdin tänään viemään purkillista kusta terveysasemalle. Alitajuntani valitsi sellaisen reitin, joka kulki Edun pihan poikki. Ei se ollut nopein reitti, mutta sieltä itseni löysin. Pysähdyin etuovien kohdalle. Katselin sisälle ja mieleni täytti pehmeä apeus. Korona oli meidät erottanut. Otin pipon päästäni, hiljensin kuulokkeissa soivan musiikin ja olin aivan hiljaa. Melko varmasti kuulin Maunon suklaalevysohvan narahtavan. Yksinäisyyttäänkö se narahti? Vai kutsuiko minua vierailulle, vanhaa ystäväänsä? Hetken se kävi mielessäni, livahtaisin sisään. Laittaisin teeveden kiehumaan. Asettaisin sen kummallisen mallisen mukin vedenkeittimen käynnistysnappulan päälle, se kun ei perkele pysy itsekseen pohjassa. Istuisin talon parhaalla paikalla, siinä takaseinän sohvalla, roskiksen puoleisella reunalla. Malagamukista hörppisin teetä ja elämä hymyilisi. Minäkin hymyilin ajatukselleni.

Mutta harhaahan se oli. Mitäpä minä siellä yksin tekisin, tyhjässä rakennuksessa. Nostin hatun päähäni, laitoin Jujun "Mä ja mun purkki" -biisin soimaan ja jatkoin matkaani. Joutsenet olivat palanneet Aurajoelle ja valkoiset pilvenhattarat seikkailivat valtavalla taivaalla. Auringonsäteet heijastuivat kusipurkistani, ne saivat sen kimaltelemaan kuin purkillisen kultaa. Kaikki oli ihan hyvin. Mutta silti jotain puuttui. Ei tämä opiskelukevät tunnu nyt yhtään samalta.


Maunoa ja maunolaisia kaivaten, vanhempi pöllönpoikanen

10.4.2020


Otteita mökkihöperön koronapäiväkirjasta

Päivä nro en edes tiedä mikä viikonpäivä on

Löysin ripsiäisiä osasta kasveistani. :'( Mitä teen, jos karanteenin aikaan kaikki vihreä täältä kuolee?!?!?!

Päivä nro 9, ti 24.3.2020

Osallistuin osaltani täysin turhaan Skype-kokoukseen. Olipahan jotain muuta puuhaa kuin vain itsenäistä opiskelua ja kirjallisia tehtäviä.

Kassajonosta juoksin vielä hakemaan keväänkeltaisia neilikoita (4,50 €) kotia piristämään.

Päivä nro 11, to 26.3.2020

Leivon focacciaa. Kaipaan seuraa, ulkoilua ja ohjattua tekemistä.

Kaikki autot sisäpihalta ovat kadonneet, Uudellemaalleko? Kahvimaitoa riittää enää yhdeksi aamuksi.

Neilikat piristävät edelleen näytön takaa pilkistäessään.

Päivä nro 12, pe 27.3.2020

Jäätävä darra, mutta kauppaan on päästävä. Oma vika, että meni vasta viideltä nukkumaan sitsien jälkeen. Sitä on alkanut huomaamaan, mihin kaikkeen tuleekaan kauppareissun aikana koskettua. Omaa leukaa kutittaa. Mango täytyy punnita. Tomaatit täytyy punnita. Pakastearkun ovi täytyy avata, että saa kasviksia. Neilikat on tarjouksessa, niitä ei voi olla kotona liikaa.

Alkaa arki kyllästyttää ja nappaan kaupasta mukaan spesiaaleja juttuja. Appelsiinimehun sijaan jotain viiden hedelmän mehua. Ei olisi kannattanut. Inkivääriolutta vehnäoluen sijaan. Pippurikinkkua tavallisen meetvurstin tilalle. Se piristää huomenna. Croisantteja aamupalaksi <3

Päivä nro 13, la 28.3.2020

Aivan ihana ilma. Ajan ostamaan uuden kenkätelineen. Kun hengailee vaan kotona, tekee mieli panostaa kodin järjestykseen ja viihtyvyyteen. Matkalla ihmisiä pomppailee kirjaimellisesti ojasta ajokaistalle. En ole koskaan ennen nähnyt joen varren lenkkipolulla kahta ihmistä ja koiraa enempää.

Päivä nro 20, la 4.4.2020

Lauantai ja sunnuntaitreeni. Parempi puolisko on menossa saunailtaan, joten suunnittelin herkkuruokaa ja tv-maratonia illaksi. Nam, uunifetapastaa pitkästä aikaa, höystettynä punaviinillä ja jälkkäriksi turkinpippurisuklaata. Onneksi Alkot on vielä auki.

Söin yhden lautasellisen pastaa tavalliseen tapaan. Illan mittaan päädyin rääppimään suoraan kulhosta melkein koko lopun pastan. :D Suklaalevystä kuitenkin nautiskelin vain puolet!

Päivä nro 22, ma 6.4.2020

Uusi viikko, uusi kahvimuki. Pro tip: kannattaa huuhdella muki juonnin jälkeen, pidentää huomattavasti tiskausväliä.

Kolme rahapuuvauvaa päätyi roskikseen ripsiäisinvaasion alta. Suuret kumipuut kuitenkin näyttäisivät selvinneen hyökkäyksestä! <3

Päivä nro 23, ti 7.4.2020

Ihmiset ovat kaupan hevi-osastolla alkaneet selvästi pitämään metrin väliä. Mahtavaa, joskin kiusallisia tilanteita aiheuttavia. Alkaa ruokavaihtoehdot ja osaamani reseptit loppua kesken, kun tekee joka päivä itse ruokaa.

Päädyttiin kotimatkalla seinänaapurin kanssa lähes samaan aikaan ulko-ovelle. Naapurin mummo päättikin sitten kiusallisten katseiden jälkeen ilmeisesti kiertää korttelin vielä, ettei tarvitse olla rappukäytävässä samaan aikaan.

-Mökkihöperö



Koronapäiväkirja

26.3.2020


Rakas koronapäiväkirjani,


Lihakset ovat kipeät... En tiedä johtuuko se koronasta vai siitä, että kannoin eilen selkä vääränä viiniä kotiin kun luulin, että alkot menee kiinni.


Mut toisaalta ihan sama, kunhan on viiniä.

-Laura